sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Katsetta vuoteen 2015



Ja sitten katse tulevaisuuteen, kuten eilen lupailin.

Tähän saakka vuosi 2015 tuntuu edeltävän vuoden uusinnalta. Pahimman pitäisi olla takanapäin ja tunnelinpäässä kirkasta valoa. Osakkeiden arvostustasot ovat kuitenkin korkeammalla kuin vuosi sitten ja markkinat alkavat olla kyllästyneitä loputtomiin toteutumattomien odotusten ylläpitoon. Yksi asia on kuitenkin muuttunut: nyt on Euroopan keskuspankin (EKP:n) vuoro käyttää kovia aseita talouden elvyttämiseen.

EKP:n ase on sama, mitä Yhdysvaltojen FED ja Japanin keskuspankki ovat jo käyttäneet eli valtionlainojen ostaminen. Muista suurista keskuspankeista poiketen EKP ei itse toteuta ohjelmaansa käytännössä, vaan tämä tehtävä osuu euromaiden kansallisille keskuspankeille, jotka ostavat omien maidensa valtionlainoja. Yhteensä näitä valtionlainoja ostetaan jälkimarkkinoilta 60 miljardilla eurolla kuussa. Ostot jatkuvat siihen saakka, että euroalueen inflaatio lähenee taas EKP:n tavoittelemaa kahta prosenttia. Markkinat reagoivat uutiseen positiivisesti ja myös euron kurssi paukahti alaspäin ollen elvytyspäätöstä seuraavana päivänä jo 1,12 dollaria. Edellisen kerran samalla tasolla on oltu 11 vuotta sitten.


Mitä loppuvuodesta sitten voi sanoa? Ainakin se on varmaa, että euron kurssi tulee jatkamaan laskuaan. On myös hyvin todennäköistä, että Ruotsin keskuspankki keventää politiikkaansa EKP:n vanavedessä. Tällä välin Yhdysvaltojen dollari ja Iso-Britannian punta tulevat vahvistumaan. Tämä on erittäin hyvä uutinen niille, joiden menot ovat euroissa ja tulot dollareissa tai punnissa. Päinvastaisessa tilanteessa asian on tietysti huonompi. Myös kaikki euroalueen ulkopuolelta tuotava tavara kallistuu. Kysymys onkin: mihin saakka euron kurssi putoaa? Moni analyytikko uskoo, että 1,00 dollarin kurssin alle ei mennä vielä tänä vuonna.

Oma näkemykseni on kuitenkin, että tuo tasatilanne saavutetaan jo kesällä tai viimeistään alkusyksystä. Tämän näkemyksen perustan EKP:n elvytyksen määrään, eurotalouden todennäköisesti hyvin hitaaseen elpymiseen ja Yhdysvaltojen talouden vahvistumiseen. Vuoden vaihteessa ja alkuvuodesta 2016 uskon euron kurssin liikkuvan 0,95–0,90 dollarissa.

Muuta yleiskuvaa alkaneesta vuodesta on hyvin vaikea sanoa. Jos vuosi sitten tilanne oli sellainen, että kristallipalloon katsoessaan oli vaikea nähdä mitään, niin nyt tilanne on vielä vaikeampi. Oma näkemykseni on kuitenkin se, että Yhdysvaltojen talous tulee voimistumaan tänä vuonna ja Euroopan talous on edelleen vaikeuksissa. EKP:n elvytyksellä deflaatio kääntynee inflaatioksi viimeistään kesän aikana ja vuoden loppuun mennessä euroalueen inflaatio on kivunnut hyvässä tapauksessa 0,5–1 prosentin haarukkaan. Talouskasvua Euroopassa tuskin nähdään tänäkään vuonna, mutta uuteen laskuun valuminenkin on mahdollista väistää. Talouskasvun makuun voidaan päästä vuoden loppupuolella tai vuoden 2016 puolella ja tämäkin vain jos EKP:n elvytys alkaa purra tehokkaasti.

Yhdysvaltojen kasvu vahvistunee 2–3 prosentin haarukkaan ja Kiinan talouskasvu pysynee 5–6 prosentissaan. Uusien kriisien syntyminen tai olemassa olevien kriisien kärjistyminen voivat vuoden aikana heilautella pörssikursseja ja erityisesti öljyn hintaa. Erityisen huolestuttava tilanne on Ukrainassa ja Lähi-idässä ISIS-terroristijärjestön toiminta-alueella. Öljyn hinnan pohjat saavutetaan varmasti kevään aikana ja viimeistään syksyllä päästään varmasti näkemään öljyn hinnassa nousupaineita.

Tällaisia mietteitä alkaneesta vuodesta. Kaikille lukijoille antoisaa vuotta ja hyviä sijoituksia.


Kirjoitukseni eivät ole sijoitussuosituksia, vaan henkilökohtaisia mielipiteitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti