Salkkutavaraa on juttusarja, jossa kerron omasta salkusta
löytyvistä osakkeista. Jokaisen osakkeen kohdalla kerron niistä syistä, joiden
vuoksi osake löytyy salkustani ja mitä hyvää ja huonoa yhtiössä on.
Keskisuomalainen on erityisesti maakuntalehtiin keskittynyt
suomalainen mediatalo, jonka kotipaikka on Jyväskylä. Yhtiön on viimevuosina
kasvanut yritysostoilla ensin Suomen Lehtiyhtymän ostolla ja viimeksi Mediatalo
ESAn ostolla. Näillä yritysostoilla yhtiön painopiste on siirtynyt
perinteisiltä alueilta Keski-Suomesta ja Savosta kohti Etelä-Suomea ja
Päijät-Hämettä.
Minulla on kolme syytä omistukselleni Keskisuomalaisessa.
Ensinnäkin haluan olla omistaja oman kotiseutuni paikallisissa yhtiöissä ja,
koska asun Jyväskylässä, on Keskisuomalainen luonnollinen valinta kaupungin
ainoana pörssiyhtiönä. Toinen syy on kiinnostukseni media-alaan. Tähän
tarkoitukseen löytyy toki muitakin yhtiöitä Helsingin pörssistä, mutta koska
itselleni tutuin lehti on aina ollut Keskisuomalaisen omistama Savon Sanomat,
oli valinta tälläkin saralla melko selkeä. Kolmas syy (ja ehdottomasti näistä
kolmesta se huonoin syy) oli kiinnostus päästä pörssiyhtiön yhtiökokoukseen. Opiskelijabudjetilla
matkustaminen asettaa rajoitteita ja Keskisuomalaisen yhtiökokous oli ainoa,
jonne pääsi polkupyörällä.
Keskisuomalainen oli pitkään osakesalkkuni pienin omistus ja
se tulee pysyttelemään pienimpien sijoitusteni joukossa myös jatkossa. Yksi syy
tähän on tai ovat yllämainitut syyt, joiden vuoksi olen yhtiön osaketta
hankkinut. Ne eivät mielestäni ole niitä parhaita syitä ostaa mitään yhtiötä ja
siksi tarkastelen sijoitustani erityisellä kriittisyydellä. Mielestäni raha ei
kuitenkaan ole ainoa syy sijoittamiseen ja nykyinen sijoitus varmasti tulee
pysymään salkussani myös jatkossa. Sijoituspotin kasvattaminen tullee
ajankohtaiseksi vasta myöhemmin muun salkun kasvun myötä.
Tulevaisuuden haasteena Keskisuomalaisella on edelleenkin
laskevat paperilehtien tilausmäärät ja kuluttajien haluttomuus maksaa
digitaalisista palveluista. Asenteet ovat kuitenkin pikkuhiljaa muuttumassa ja
mahdollisuus digitaalisten palveluiden myynnin kasvuun on edelleen vahvasti
olemassa. Tämä onkin elinehto yhtiön tulevaisuuden kannalta.
Ilmaisjakelulehtien vahva asema yhtiössä on toisaalta suojellut sitä pahimmalta
jakelumäärien laskulta. Tämä tukijalka tullee vahvistumaan lähivuosina.
Mielenkiinnolla seurattava asia Keskisuomalaisessa on se,
mihin selvästi kasvuhaluinen yhtiö seuraavaksi suuntaa. Alueellisia lehtitaloja
alkaa olla vähenemissä määrin jäljellä pörssin ulkopuolella ja isot toimialaa
keskittävät kaupat saattavat kiinnittää kilpailuviranomaisten huomion. Yksi
tulevaisuuden mahdollinen kasvusuunta Keskisuomalaisella on digitaalinen liiketoiminta.
Tätä osaamista yhtiössä on ollut jo aiemmin, mutta erityisesti osaamista tuli
Mediatalo ESAn oston myötä.
Jännityksellä siis odotetaan, mitä tämän kevään
yhtiökokouksessa sanotaan yhtiön tulevaisuuden suunnasta. Sinne olen
suuntaamassa myös tänä vuonna.
Kirjoitushetkellä omistan mainituista yhtiöistä Keskisuomalaisen
osakkeita. Kirjoitukseni eivät ole sijoitussuosituksia, vaan ovat
henkilökohtaisia mielipiteitä ja kokemuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti