Olen osallistunut ensimmäistä kertaa yhtiön
listautumisantiin. Tein tämän Fondian listautumisessa, vaikka harkitsin hieman
myös hieman aiemmin tapahtunutta Next Gamesin listautumista. Jos salkkuni olisi
hieman suurempi ja irtorahaa sitä kautta enemmän, olisin kenties osallistunut
molempiin. Nyt jouduin kuitenkin valitsemaan.
Next Games on itseäni niin ammatillisessa mielessä kuin
harrastusmielessä kiinnostavalta pelialalta ensimmäinen listautuja Helsingin
pörssissä. Toivon mukaan jatkossa peliyhtiöitä nähdään pörssiin tulijoiden
joukossa enemmänkin. Kuitenkin tämänkertainen tulijayhtiö on hyvin vahvasti
yhden tuotteen varassa ja siksi melko riskialtis. En myöskään ole itse
henkilökohtaisesti niin innoissani mobiilipelaamisesta, vaikka siinä toki
paljon suuremmat rahavirrat nykyään liikkuu kuin konsoli- tai pc-pelaamisessa.
Sen sijaan Fondiassa näen suhteellisen defensiivisen liiketoiminnan omaavan
kasvuyhtiön, jolla on mahdollisuus maksaa kasvavaa osinkoa. Siksi koen sen
sopivan omaan osakesalkkuun paremmin.
Kuten jo ennakolta oli hyvin selvästi nähtävissä, Fondian
listautumisanti ylimerkittiin moninkertaisesti. Yhtiö tiedotti tästä
perjantaina ja keskeytti samalla annin ensimmäisenä mahdollisena päivänä.
Ennakoitavissa annin ylimerkitseminen oli muutamista syistä. Ensinnäkin
tarjolle tullut osakemäärä oli suhteellisen pieni. Yhtiö on hyvin kannattava,
joten sillä ei ole mitään tarvetta suuriin määriin sijoittajien rahaa. Toiseksi
Fondia on lakialan ensimmäinen listautuja pohjoismaissa. Tämä tekee siitä
houkuttelevan kohteen jo hajautusmielessä. Kolmanneksi yhtiö on defensiivisen
ja varsin suhdanneriippumattoman liiketoiminnan omaava kasvuyritys, joka
kykenee listautumisestaan lähtien hyvään osingonmaksuun. Se on tarina, johon
moni haluaa päästä mukaan.
Listautumisannin lopullinen tulos ja osakkeiden
jakautumisesta antiin osallistuneille selvinnevät huomenna maanantaina.
Kaupankäynti Fondian osakkeella First North -listalla alkaa yhtiön arvion
mukaan 4. huhtikuuta. Tuolloin on odotettavissa, että yhtiön osakekurssi nousee
reilusti antihinnan yläpuolelle.
Kirjoitushetkellä en omista minkään mainitun yhtiön
osakkeita, mutta olen osallistunut Fondian listautumisantiin. Kirjoitukseni
eivät ole sijoitussuosituksia, vaan ovat henkilökohtaisia mielipiteitä ja
kokemuksia.
Komeastihan tuo anti ylimerkittiin ja taskuun tulee vain pieni osa niistä osakkeista, mitä merkitsin.
VastaaPoista