Yksi itse tarkimmin viime vuosina seuraamistani toimialoista niin Helsingin pörssissä kuin maailmallakin on peliala. Niinpä halusinkin kirjoittaa pitkästä aikaa sijoitusaiheista tekstiä, kun suomalaisen pelialan yhteen suurimpaan yhtiöön Rovioon on kevään mittaan kohdistunut poikkeuksellisen paljon ostospekulaatioita. Nämä spekulaatiot ovat mahdollisesti myös konkretisoitumassa, mikäli jo laajasti uutisoitu Wall Street Journalin kirjoitus aiheesta pitää paikkansa ja Sega emoyhtiöineen olisi tekemässä Roviosta ostotarjousta. Tämän toteutuessa Helsingin pörssin kolmesta peliyhtiöstä jäljelle jäisi enää yksi.
Mutta millainen taival peliyhtiöillä on ollut Helsingin pörssissä? Suomi on varsinkin asukaslukuun nähden varsin vahva pelialan maa globaalissakin mittakaavassa. Yhtiöt ovat kuitenkin olleet usein varsin pieniä ja, omistajien halutessa luopua yhtiöstä, ne on usein myyty ulkomaille ennen kuin ne ovat kasvaneet pörssikokoon. Tai sitten rahoitusta on saatu helpommin ja nopeammin muuta kautta kuin listautumalla. Vuonna 2017 kuitenkin kolme peliyhtiötä listautui Helsingin pörssilistoille. Ensin ehti Next Games, sen jälkeen Remedy ja lopuksi Rovio. Yhtiöt olivat ja ovat keskenään hyvin erilaisia ja erilaisessa vaiheessa kehityskaartaan, minkä vuoksi listautumiset toivat Helsingin pörssiin huomattavasti lisää valinnanvaraa. Yhdistävänä tekijänä yhtiöillä on tietenkin toimiminen videopelien parissa.
Next Games on kolmikosta nuorin yhtiö, jonka ovat perustaneet alan muissa yhtiöissä kokemusta hankkineet tekijät, joiden johdolla yhtiön on päässyt nopeasti kiinni kasvuun ja vankkaan rahoitukseen. Yhtiö oli myös kolmikosta selvästi kasvuhakuisin, joka näyttäytyi varsin ailahtelevana pörssitaipaleena erityisesti pörssikurssin osalta. Next Gamesin tarjoama tuottopotentiaali perustuikin pääasiassa tulevien peliprojektien mahdolliseen menestykseen, joka jäi kuitenkin konkretisoitumatta. Yhtiö keskittyi itsenäisenä ollessaan pääasiassa peleihin, joissa oli ulkoa hankittu valmiiksi tunnetun brändin lisenssi. Lisenssien pohjalta tehtiin erilaisia mobiilipelejä, joista osa menestyi varsin hyvin ja yhtiö olisi varmasti voinut myös jatkaa itsenäisenä toimijana. Peleistä suurimpia menestyksiä olivat The Walking Dead -tv-sarjaan perustuvat pelit. Yhtiö poistui pörssistä viime vuonna, kun Netflix teki yhtiöstä ostotarjouksen ja yhtiön taival jatkuu osana suoratoistopalvelustaan tunnettua yhtiötä.
Remedy on yksi suomalaisen pelialan vanhimmista yhtiöistä ja siten osa alan kivijalkaa Suomessa. Yhtiön alkutaival on vahvasti kiinni suomalaisessa 1980- ja 1990-lukujen demoskenessä, jota myös monessa yhteydessä kerrotaan selitykseksi alan vahvaan jalansijaan Suomessa. Yhtiö on koko olemassaolonsa ajan keskittynyt pääasiassa suuremman budjetin ja tuotantoarvojen tietokone- ja konsolipeleihin, mutta joitakin muille alustoille suuntautuneita kevyempiä kokeiluja löytyy myös. Yhtiö hakeutui pörssiin rahoittaakseen siirtymisen moniprojektimalliin, joka on hittivetoisella alalla varmasti vakautta tuova asia, kun yhtiön koko olemassaolo ei ole sidottu yhtä vahvasti yhden pelin menestykseen. Tämän myötä yhtiö on myös hakenut aikaisempaa selvemmin kasvua, jotta useampi projekti mahtuu yhtiön sisälle samaan aikaan. Nykyisen strategian tuloksista päästäneen nauttimaan tulevien vuosien aikana. Remedyn tuotto-odotus kohdistuu isolta osalta juuri tuohon moniprojektimallista tulevaan kasvuun, mutta yhtiö on jakanut myös hieman osinkoa, jolloin aivan täysin sijoittajan ei ole tarvinnut luottaa tulevien vuosien kasvuun.
Rovio kuuluu suomalaisen pelialan suurimpiin yhtiöihin ja on osa sitä laajaan joukkoa Suomalaisia yhtiöitä, joiden taipaleeseen Nokia on vaikuttanut merkittävällä tavalla panostuksillaan mobiililaitteisiin ja niiden sovelluksiin. Yhtiö kuuluu myös mobiilipelien suurimpiin menestystarinoihin Angry Birds -pelillään, joka hallitsi erityisesti ennen ilmaiseksi ladattavien pelien aikakautta. Peli jatko-osineen ja brändeineen on edelleen yhtiötä kannatteleva voima ja myöhemmistä uusista projekteista yhtiö ei ole vielä löytänyt toista tukijalkaa. Angry Birds -brändi on kuitenkin tarjonnut yhtiölle vahvaa ja monipuolista kassavirtaa, joka ei ole ollut sidottu pelkästään peleihin, vaan oheistuotteita on riittänyt elokuvien, pehmolelujen, makeisten ja virvoitusjuomien muodossa. Tämän myötä Rovion sijoittajalle tarjoama tuotto on ollut isolta osaltaan nimenomaan nykyisistä tuotteista tulevaa osinkotuottoa, jonka lisänä on ollut mahdollisuus uusien pelien voimalla haettavaan kasvuun.
Alkuvuodesta israelilainen Playtika kertoi halukkuudestaan ostaa Rovion, mutta yhtiö ei tuohon tarjoukseen tarttunut. Tähän päätökseen on varmasti useita syitä, mutta Playtikan huono maine suomalaisella pelialalla ei varmastikaan auttanut tarjouksen läpimenoa. Avaus kuitenkin johti keskusteluihin myös muihin tahojen kanssa, jotka ilmeisesti ovat johtamassa jonkinlaiseen tulokseen japanilaisen Segan kanssa. Kaupan toteutuessa Helsingin pörssiin jäisi siis ainoaksi peliyhtiöksi Remedy. Toki sekä New Yorkissa listattu Netflix että Segan emoyhtiö Tokiossa listattu Sega Sammy Holdings ovat myös pörssiyhtiöitä.
Koska oletettavasti lähiaikoina on aiheen ympärillä asioita tapahtumassa, niin saatan lähiaikoina myös palata aiheesta kirjoittamaan. Koska sijoittamisen ympärillä tapahtuu aina muutenkin, niin myös muista aiheista riittäisi kirjoitettavaa.
Kirjoitushetkellä omistan mainituista yhtiöistä Remedyn osakkeita. Kirjoitukseni eivät ole sijoitussuosituksia, vaan ovat henkilökohtaisia mielipiteitä ja kokemuksia.
sunnuntai 16. huhtikuuta 2023
Peliyhtiöiden liito Helsingin pörssissä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti