lauantai 15. maaliskuuta 2014

Härkä ja karhu markkinoilla



Alkuvuosi on ollut osakemarkkinoilla kovaa vuoristorataa. On suunnattu nopeasti sekä ylös, että alas. Oma epäilykseni on, että sama tahti tulee jatkumaan vielä jonkin aikaa. Tässä voi kuitenkin olla tienaamisen paikka rohkealla ostajalla jos ostovoimaa löytyy. Erityisesti kannattaa tarkkailla arvoyhtiöitä yleismarkkinoiden aallonpohjissa.

Kuinka härkä (bull) ja karhu (bear) tähän sitten liittyvät? Sillä tavalla, että kyseisiä eläimiä käytetään kuvastamaan nousumarkkinoita ja laskumarkkinoita. Härkä on nousua ja karhu puolestaan laskua. Erityisesti näitä nimityksiä käytetään johdannaisista, joita on monesti yhdelle kohteelle kaksi lähes täsmälleen samanlaista, erona se, että bull-sertifikaatin arvo kasvaa, kun kohdearvopaperin arvo kasvaa ja puolestaan bear-sertifikaatin arvo kasvaa, kun kohdearvopaperin arvo laskee. Kyseisiin johdannaisiin voi olla liitetty myös kertoimia, jolloin voitto tai tappio on moninkertainen todelliseen muutokseen verrattuna.



Mutta puhutaan johdannaisten sijaan aivan yleisesti markkinoista. Miellän itseni arvosijoittajaksi ja erityisesti pitkäaikaiseksi sijoittajaksi. En osta yhtiöitä myytäväksi, vaan pidettäväksi. Tietenkin poikkeuksia aina löytyy, mutta sehän vain vahvistaa sääntöä. Pitkäaikaiselle sijoittajalle markkinoiden heilahdukset eivät juuri merkitse mitään. Kuitenkin, kun heilahdukset ovat riittävän suuria, on erityisesti aallonpohjissa mahdollisuuksia ostaa laadukasta yhtiöitä sen todellista arvoa halvempaan hintaan.


“The way to make money is to buy when blood is running in the streets.” –John D. Rockefeller


Samalla tavalla kuin maailman kaikkien aikojen rikkaimman miehen ohje on hyvä kaikille sijoittajille, on se erityisen hyvä arvosijoittajille ja pitkäaikaissijoittajille. Kun osinko muodostaa ison osan sijoittamisen tuloksesta ja tuottaa uutta rahaa peliliikkeitä varten, on ostohinnalla vähemmän merkitystä. Kuitenkin, jos ostohinta on erityisen alhainen, on osingonjakosuhde huomattavan korkea. Osingonjakosuhdettahan ei lasketa vuoden ensimmäisen kurssin mukaan tai osingon irtoamista edeltävän kurssin mukaan, vaan se lasketaan ostohinnan mukaan.

Kannattaa siis seurailla kumpi markkinoilla puskee, härkä vai karhu. Sillä voi olla hyvin huomattava merkitys. Yllättävien karhujen varalta kannattaa osakesalkun kaverina olla sopiva summa käteistä, sillä omaa luotto-osaketta saattaa saada yllättävälläkin alennuksella. Pää kannattaa kuitenkin pitää kylmänä, kun eläimet jylläävät markkinoilla. Ei kannata lähteä kuuntelemaan viidakon huutoja, vaan katsoa omaa kompassia.