keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Kolme vuotta sijoittajana



Syyskuussa 18. päivä tuli täyteen kolme vuotta urallani osakesijoittajana. Nyt pidemmän hiljaisen jakson jälkeen ajattelinkin, että tuon aiheen pohdiskelu voisi olla hyvä paluu tämän blogin pariin.

Tein siis ensimmäisen suoran osakesijoitukseni 18.9.2012 ja ostin tuolloin Fortumia ja Nokiaa. Fortumin osakkeita löytyy salkustani edelleen ja niitä olen vuosien varrella hankkinut lisääkin. Nokian osakkeet sen sijaan myin hyvällä voitolla pois, kun yhtiö ilmoitti myyvänsä matkapuhelinliiketoimintansa Microsoftille. Ajoittain olen pohtinut paluuta Nokian omistajaksi, mutta ainakaan vielä en ole siihen ratkaisuun päätynyt.

Kolme vuotta on varsin lyhyt aika arvioida osakkeiden antamaa tuottoa. Sen verran kannattaa ja pitääkin katsetta kääntää taaksepäin, että voi oppia omista virheistään. Oman sijoitushistoriani selkeitä virheitä ovat liittyneet pääasiassa siihen, että en ole ottanut yhtiöistä riittävän hyvin selvää. Kotiläksyt kannattaa tehdä erityisesti pienten yhtiöiden kohdalla. Näin selviää monelta ikävältä yllätykseltä, jotka harmittavat jälkeenpäin todella kovasti varsinkin, kun yllätykseltä olisi voinut välttyä kohtuullisella tiedonetsinnällä.

Blogin kirjoittaja makkaranpaistossa Etelä-Konneveden kansallispuistossa Rautalammilla sijaitsevalla Kalajanvuorella. Kuvan ottanut Antti Pietiläinen.

Paras oppi, mitä olen kolmen vuoden aikana saanut, on ehdottomasti se, että lukeminen kannattaa. Erityisesti tietokirjallisuuden lukeminen kannattaa, mutta pidän myös talouslehdistön ja muunkin lehdistön uutisotsikoiden seuraamista tärkeänä. Tiedonhankinnassa ei kannata myöskään pitäytyä vain talous- tai sijoituskirjallisuudessa. On hyvä muistaa, että talousnäkökulma on loppupeleistä vain yksi ja varsin kapea tapa katsoa maailmaa. Taloudenkin ilmiöitä on helpompi ymmärtää, kun ymmärtää mitä taloutta ympäröivässä maailmassa tapahtuu.

Toinen hyvä oppi on se, että jännittävä osakesalkku ei välttämättä ole se tuottoisin. Monesti asia on pikemminkin päinvastoin, erityisesti kun asiaa katsotaan pitkällä aikavälillä. Kannattaa siis rohkeasti rakentaa niin sanotusti tylsä osakesalkku. Tämä kannattaa erityisesti silloin, kun on vasta alkutaipaleella sijoittajan uralla. Sitten kun kokemusta on enemmän ja salkussa muskeleita enemmän, voi perustaa vaikka toisen osakesalkun, missä voi omaksi hyviksi käydä spekulatiivisempaa kauppaa.

Kolmas oppi on se, että aika on sijoittajan ystävä. Jos sijoitusaika jää lyhyeksi, tuotot jäävät usein pieniksi. Pidemmällä aikavälillä sen sijaan korkoa korolle ilmiö alkaa voimistua ja alkupanoksen merkitys alkaa pienentyä. Ei siis kannata ajatella, että ei vielä kannata aloittaa sijoittamista, kun ei ole tarpeeksi rahaa. Jos pystyy laittamaan syrjään kympin tai kaksi joka kuukausi, on rahaa sijoittamiseen aivan riittävästi. Aloitus on hyväkin tehdä kevyesti ja sijoitusrahastoja käyttämällä järkevän hajautustason saavuttamiseksi heti alkuun.

Tällaisilla ajatuksilla jatkuu sijoittajaura eteenpäin.


Kirjoitushetkellä omistan mainituista yhtiöistä Fortumin osakkeita, Nokian ja Microsoftin osakkeita en omista. Kirjoitukseni eivät ole sijoitussuosituksia, vaan henkilökohtaisia mielipiteitä.