sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Osallistuin ensimmäisen kerran listautumisantiin



Olen osallistunut ensimmäistä kertaa yhtiön listautumisantiin. Tein tämän Fondian listautumisessa, vaikka harkitsin hieman myös hieman aiemmin tapahtunutta Next Gamesin listautumista. Jos salkkuni olisi hieman suurempi ja irtorahaa sitä kautta enemmän, olisin kenties osallistunut molempiin. Nyt jouduin kuitenkin valitsemaan.

Next Games on itseäni niin ammatillisessa mielessä kuin harrastusmielessä kiinnostavalta pelialalta ensimmäinen listautuja Helsingin pörssissä. Toivon mukaan jatkossa peliyhtiöitä nähdään pörssiin tulijoiden joukossa enemmänkin. Kuitenkin tämänkertainen tulijayhtiö on hyvin vahvasti yhden tuotteen varassa ja siksi melko riskialtis. En myöskään ole itse henkilökohtaisesti niin innoissani mobiilipelaamisesta, vaikka siinä toki paljon suuremmat rahavirrat nykyään liikkuu kuin konsoli- tai pc-pelaamisessa. Sen sijaan Fondiassa näen suhteellisen defensiivisen liiketoiminnan omaavan kasvuyhtiön, jolla on mahdollisuus maksaa kasvavaa osinkoa. Siksi koen sen sopivan omaan osakesalkkuun paremmin.

Kuten jo ennakolta oli hyvin selvästi nähtävissä, Fondian listautumisanti ylimerkittiin moninkertaisesti. Yhtiö tiedotti tästä perjantaina ja keskeytti samalla annin ensimmäisenä mahdollisena päivänä. Ennakoitavissa annin ylimerkitseminen oli muutamista syistä. Ensinnäkin tarjolle tullut osakemäärä oli suhteellisen pieni. Yhtiö on hyvin kannattava, joten sillä ei ole mitään tarvetta suuriin määriin sijoittajien rahaa. Toiseksi Fondia on lakialan ensimmäinen listautuja pohjoismaissa. Tämä tekee siitä houkuttelevan kohteen jo hajautusmielessä. Kolmanneksi yhtiö on defensiivisen ja varsin suhdanneriippumattoman liiketoiminnan omaava kasvuyritys, joka kykenee listautumisestaan lähtien hyvään osingonmaksuun. Se on tarina, johon moni haluaa päästä mukaan.

Listautumisannin lopullinen tulos ja osakkeiden jakautumisesta antiin osallistuneille selvinnevät huomenna maanantaina. Kaupankäynti Fondian osakkeella First North -listalla alkaa yhtiön arvion mukaan 4. huhtikuuta. Tuolloin on odotettavissa, että yhtiön osakekurssi nousee reilusti antihinnan yläpuolelle.



Kirjoitushetkellä en omista minkään mainitun yhtiön osakkeita, mutta olen osallistunut Fondian listautumisantiin. Kirjoitukseni eivät ole sijoitussuosituksia, vaan ovat henkilökohtaisia mielipiteitä ja kokemuksia.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Sijoittaminen on riskinhallintaa, ei riskinottoa



Sijoitusvarallisuutta omistavan kansalaisen taloudellinen riski on pienempi kuin sijoittamattoman kanssakansalaisen. Miksi näin? Lyhyt vastaus on se, että sijoittajalla oman talouden kaikki munat eivät ole samassa korissa.

On yleistä ajatella, että sijoittaja olisi taloudellisessa mielessä riskinottohaluinen ihminen. Oikeastaan tilanne on kuitenkin päinvastainen. Kun tekee sijoituksia, hankkii samalla itselleen vaihtoehtoisia tulonlähteitä. Tämä taas pienentää yksilön taloudellista riskiä, kun tulonlähteitä on enemmän kuin yksi. Ja mitä useammasta lähteestä tuloja tulee, sitä epätodennäköisempää on, että kaikki tulonlähteet pettävät samaan aikaan. Tällä tavalla sijoittaminen on siis riskinhallintaa.

Havainnollistan asiaa lyhyellä esimerkillä. Pentti ja Sakari ovat töissä samassa paikassa ja saavat samaa palkkaa. Kaksikon kulutustottumukset ovat pääosin samanlaiset. Sakari kuitenkin tekee jokaisen kuun palkasta pienen siirron muutamaan osakeindeksirahastoon. Sakari käy hieman harvemmin ulkona syömässä ja harkitsee uusia tavarahankintoja hieman tarkemmin kuin Pentti. Käytännön elämisessä kaksikko ei kuitenkaan eroa huomaa. Suurten hankintojen tai työttömyyden edessä Sakari on kuitenkin huomattavasti vahvemmilla kuin Pentti, joka ei ole säästöjä kerryttänyt. Jos Sakari vielä kasvattaa kuukausittaista säästöään, ero Penttiin kasvaa vielä nopeammin

Entä sitten, jos Penttikin säästäisi, mutta tekisi sen tilille? Lyhyellä aikavälillä Pentti ja Sakari olisivat melko lailla samassa taloudellisessa asemassa. Kuitenkin pidemmällä aikavälillä Sakarin rahastosijoitukset mitä todennäköisimmin tuottaisivat paremmin ja eroa kaksikon välille alkaisi jälleen muodostua.

Tietysti sijoitusmäärien pitää olla suhteellisen suuria, jotta sijoituksista voisi saada merkittäviä sivutuloja tai että pelkästään sijoitustuloilla voisi elää. Tästä ei kuitenkaan kannata lannistua, sillä pienikin tulojen sivuvirta on parempi kuin vain yksi tulonlähde. Sijoitusvarallisuuden kasvattamisessa myös auttaa se, että aloittaa ajoissa. Mitä aiemmin sijoittamisen aloittaa, sitä pidempään niillä pienilläkin sijoituksilla on aikaa kasvaa ja näin kasvattaa mahdollista tulovirtaa. Ja toki myös jo pelkkä tilille säästäminen pienentää yksilön taloudellista riskiä.

On myös hyvä muistaa, että sijoittaminen, kohdistui se sitten mihin tahansa, ei ole mikään ihmekeino rikastua, vaan se on tapa rakentaa vaurautta määrätietoisen toiminnan avulla. Sen sijaan, että vain tekisi töitä rahan eteen, voi laittaa myös rahan tekemään töitä sinulle. Samalla sijoittaminen on tapa hajauttaa omaa taloudellista riskiään.

Kuinka riskipitoista elämää sinä elät?



Kirjoitukseni eivät ole sijoitussuosituksia, vaan ovat henkilökohtaisia mielipiteitä ja kokemuksia.

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Salkkutavaraa: Coca-Cola



Salkkutavaraa on juttusarja, jossa kerron omasta salkusta löytyvistä osakkeista. Jokaisen osakkeen kohdalla kerron niistä syistä, joiden vuoksi osake löytyy salkustani ja mitä hyvää ja huonoa yhtiössä on.

Toisena osakkeena tässä juttusarjassa haluan nostaa esiin yhdysvaltalaisen virvoitusjuomajätti Coca-Colan. Yhtiö on tällä hetkellä salkkuni toiseksi suurin sijoitus ja se on ollut sitä jo pitkään, kurssivaihteluiden vuoksi se on käynyt hetkellisesti jopa ykköspallilla. Suurin syy sijoitukseeni on varma ja kasvava osinkovirta. Yhtiöllä on myös äärimmäisen vahva brändi ja markkina-alueena sillä on koko maailma. Coca-Cola onkin lähes kaikilla markkinoilla hallussaan johtava tuote, tämän ollessa useimmiten nimenomaan Coca-Cola -kolajuoma.

Coca-Cola on brändi, joka on tunnettu kaikkialla maailmassa.

Coca-Colaa verrataan usein Pepsiin (eli PepsiCo inc.) yhtiöiden ollessa toistensa pääkilpailijoita. Pepsi on kuitenkin yhtiönä hieman erilainen kuin Coca-Cola. Coca-Colan keskittyessä pelkästään virvoitusjuomiin on Pepsin tuotevalikoima paljon laajempi ulottuen elintarvikkeiden puolelle. Pepsin elintarviketuotteista tunnetuimpia lienevät sipsibrändit Lay’s ja Doritos. Pepsin tuotoista itse asiassa suurempi osa tulee nimenomaan elintarvikkeista. Yhtiöt eivät siis olekaan täysin suoria verrokkeja enkä itse näe mitään syytä sille, että molempia ei voisi hyvillä mielin pitää salkussaan. Tällä hetkellä omasta salkustani ei kuitenkaan löydy Pepsin osaketta. Toinen vahva kilpailija Coca-Colalle ovat paikalliset virvoitusjuomavalmistajat. Suomessa tällaisia ovat virvoitusjuomia valmistavat panimot kuten Hartwall, Olvi ja Laitilan Wirvoitusjuomatehdas.

Tulevaisuudessa Coca-Cola tulee kohtaamaan monia haasteita. Sokeroitujen juomien menestys ei ole enää entisenlaista eikä yhtiö voi enää laajentua uusille markkinoille, kun se toimii käytännössä jo kaikkialla. Yhtiö on kuitenkin vahva luomaa brändejä ja tuoteportfoliosta löytyy useita uusia ja nousevia tuotteita. Uusia tuotteita myös hankitaan oman yhtiön ulkopuolelta. Näistä mainittakoon Innocent Drinks (Coca-Colan omistus yli 90 %) ja Monster Beverage (Coca-Colan omistus 18 %). Terveystuotteissa kasvu onkin ollut viime vuosina nopeaa ja tämä näkyy myös Coca-Colan tuotevalikoiman laajentumisesta kyseisellä segmentillä. Trendi ei myöskään näytä hiipumisen merkkejä, joten yhtiö on hyvissä asemissa tulevaa varten.



Kirjoitushetkellä omistan mainituista yhtiöistä Coca-Colan osakkeita. Kirjoitukseni eivät ole sijoitussuosituksia, vaan ovat henkilökohtaisia mielipiteitä ja kokemuksia.

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Käännetään osinkovirta kotiinpäin



Kauppalehti uutisoi kuluvan kuun ensimmäinen päivä jälleen siitä kuinka suomalaisten pörssiyhtiöiden osingot valuvat ulkomaille. Uutinen ei sinänsä ole yllättävä, pikemminkin odotettu. Eikä asiasta tosiaankaan uutisoida ensimmäistä kertaa. Ulkomaalaisomistuksessa sinänsä ei ole mitään pahaa, päinvastoin se tuo suomalaisiin yhtiöihin täältä löytymätöntä osaamista ja sitä paljon kaivattua rahaa kasvuun. Ymmärrettävää ulkomaalaisomistus on myös siinä mielessä, että iso osa monien yhtiöiden toiminnasta tapahtuu ulkomailla. Kehityssuunta on kuitenkin huolestuttava, jos yhtiöiden omistus kasvavissa määrin virtaa ulkomaille. Omistajuus kääntää samalla osinkovirrankin kohti ulkomaita.

Kuva Kauppalehden jutusta.

Yhdeksi syyksi osinkojen valumiseen ulkomaille jutussa pidettiin sitä, että Suomessa on vähän vahvoja omistajia. Tämä on täysin totta. Suomen suurimpia sijoittajia ovat eläkerahastot ja valtio. Kaikki muu on enemmän tai vähemmän nappikauppaa. Jonkin verran on toki säätiöitä ja yksityissijoittajia, jotka tekevät hyvää työtä suomalaisen omistuksen eteen. Jo naapurissa Ruotsissa ollaan asiassa paljon pidemmällä puhumattakaan Norjasta, mistä löytyy kansallinen öljyrahasto. Suuri sijoittaja monissa suomalaisissa pörssiyhtiöissä on myös Sveitsin keskuspankki. Sitten löytyy tietysti suuri joukko rahastoyhtiöitä, jotka ovat sitten kokonaan oma lukunsa.

Esimerkkejä siis löytyy monenlaisia. Meillä ei kuitenkaan ole kotimaassa suuria öljyrahastoja tai vaurasta keskuspankkia tai edes valtion sijoitusyhtiötä, joka voisi vapaasti ja politiikasta riippumattomasti harjoittaa sijoitustoimintaa. Mitä asialle sitten voisi itse tehdä? Aina voi ryhtyä itse sijoittajaksi. Mitä enemmän suomalaiset pörssiyhtiöt ovat suomalaisten omistuksessa, sitä suurempi määrä osingoistakin jää Suomeen. Tietysti ei kannata ostaa mitä tahansa, vaan keskittyä osinkoa maksaviin ja kasvattaviin laatuyhtiöihin. Toki ei myöskään kannata jäädä myöskään vain omalle rannalle loikoilemaan. Kun osinkoja virtaa täältä ulkomaille, niin miksi ei myös ulkomailta tänne. Jos tuo osinkovirta on suurempi kotimaahan päin, kiittää siitä ennen pitkää myös maan talous asukkaiden kasvavan vaurauden ansiosta.



Kirjoitukseni eivät ole sijoitussuosituksia, vaan ovat henkilökohtaisia mielipiteitä ja kokemuksia.