Tänään Helsingin sanomissa oli useampikin artikkeli
asuntosijoittamisesta. On hyvä, että isot mediat pitävät sijoittamista esillä.
Näissäkin jutuissa asiasta kerrottiin varsin ansiokkaasti ja neutraalisti lukuun
ottamatta sitä, että näkökulma oli pääasiassa sijoittamiseen (erityisesti
asuntosijoittamiseen) liittyvissä riskeissä. Jutussa myös hyvin aiheellisesti
mainitaan, että kaikki sijoituskohteet sisältävät riskejä. Niinhän ne tekevät.
Samoin sisältää myös kaikki muukin ihmistoiminta.
Kuva päivän Helsingin sanomien sisäkannesta, jonka aiheena on asuntosijoittaminen ja sen sisältämä riski. |
Minua jaksaa siis edelleenkin ihmetyttää se näkemys
sijoittamisesta, että se olisi riskien ottamista. Kirjoitin tästä aiheesta
viimeksi kuluvan vuoden keväällä tekstissäni Sijoittaminen on riskinhallintaa,ei riskinottoa ja oma näkökulmani onkin kyseisen otsikon mukainen.
Sijoittaminen yksityishenkilönä on henkilökohtaisen talouden riskien
hallitsemista, ei erikseen riskien ottamista.
Osittain on varmasti kyse harhaanjohtavasta ajattelumallista
ja riskin luonteen väärin ymmärtämisestä. Toisaalta kyse on myös sijoittamisen
mystifioinnista. Toki menestyvä sijoittaminen vaatii vähintään jonkinasteista
tietoa ja perehtyneisyyttä aiheeseen. Mutta niin vaativat kaikki muutkin asiat
elämässä. Ei sämpylöidenkään leipomiseen riitä se, että ostaa kaupasta ainekset
ja kaataa ne samaan kulhoon. Täytyy tietää ainesten suhteet, paistoaika ja niin
edelleen. Taito valmistaa itse maittavia sämpylöitä suojaa kuitenkin siltä
riskiltä, että kaikki leipomot menisivät joku päivä lakkoon eikä kaupasta saisi
valmista leipää ollenkaan. Samalla tavalla sijoittaminen suojaa monilta
taloudellisilta riskeiltä, joita ihmiselämä suorastaan vilisee.
Kirjoitukseni eivät ole sijoitussuosituksia, vaan ovat
henkilökohtaisia mielipiteitä ja kokemuksia.