keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Esittelyssä tilivaluutta



Nyt, kun olen saanut ohitettua hyvin kiireisen pariviikkoisen, pääsen jälleen kirjoittamisen pariin. Käyn tässä ja muutamassa tulevassa kirjoituksessa läpi niitä eri mahdollisuuksia, joihin sijoituksia voi tehdä. Käyn kuitenkin läpi vain niitä mahdollisuuksia, joita itse tunnen ja koen osaavani kertoa niistä riittävän hyvin. Käyn läpi tilivaluutan, rahastot ja osakkeet. En tunne johdannaisia ja niillä käytävää kauppaa vielä niin hyvin, että haluaisin kertoa niistä. Myös asuntosijoittaminen on oman osaamisalueeni ulkopuolella. Nämä kolme mainittua sijoituskohdetta ovat kuitenkin ne, joita itse käytän ja jotka ovat sieltä yksinkertaisemmasta päästä. Näitä kolmea myös suosittelen kaikille aloittaville sijoittajille.

Tilivaluutta on asia, jota harva mieltää sijoitukseksi. Sijoitus se kuitenkin on, vaikkakin toki äärimmäisen huonosti tuottava sellainen. Tilivaluutta on myös se, josta lähdetään aina liikkeelle sijoittamisessa. Tilivaluutalla kun ostetaan kaikkia muita sijoituskohteita kuten rahastoja ja osakkeita.

Tilivaluutta on hyvin lähellä käteistä rahaa, mutta on siitä poiketen sijoitusmuoto. Käteinen raha sen sijaa on rahaa, eli vaihdannan välinettä, ja jos rahaa haluaa pankkiin laittaa ilman, että haluaa sijoittaa, niin pitää käteistä rahaa laittaa talletuslokeroon. Kuten muutkin sijoitusmuodot, myös tilivaluutta tuottaa. Tämä tuotto on tilivaluutan kohdalla tilikorko. Nykyisillä korko- ja inflaatiotasoilla tuo tilikorko on kuitenkin inflaatiotakin pienempi. Näin ollen tilivaluutan reaalituotto jää negatiiviseksi vaikka nimellistä tuottoa tapahtuukin.

Vaikka tilivaluutta on sijoitusmuodoista simppelein, on siinäkin muutamia erilaisia mahdollisuuksia. Ensinnäkin ovat normaalit talletus- ja käyttötilit. Tällainen pankkitili löytyy käytännössä kaikilta suomalaisilta. Näiden lisäksi pankit tarjoavat erilaisia tuottotilejä ja säästötilejä, joilla monesti on parempi korko kuin peruskäyttötilillä.

Tilivaluutta on se mistä lähdetään liikkeelle ja kannustankin säästämään pahan päivän varalle riittävän summan rahaa. Säästämiseenkin tulen palaamaan myöhemmin ja kerron omat tapani seurata omaa rahankäyttöä ja säästämistä.

Tällaiset samanlaiset lyhyet esittelyt tulen kirjoittamaan siis ainakin sijoitusrahastoista ja osakkeista. Pyrin myös julkaisemaan nämä suhteellisen tiiviillä aikataululla, koska kirjoituksen ovat lyhyitä ja asia kohtuullisen tiivis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti